Tässä linkkejä suomalaiseen käsityötaiteeseen ja sen tekijöihin;

Manalanpaja
Manalanpajan seppä Markus Ahola, Mäyränäkin tunnettu, kiertää perinnepajansa kanssa ympäri Suomea.
Kotipaja löytyy Palokasta. Kun seppä itse sanoo että "Työnteko otetaan Manalanpajassa aina vakavasti, mutta huumoria ei saa tekemisestä unohtaa!", hän myös tarkoittaa mitä sanoo.


Juliaananpaja
Juliaanan pajassa, Sarin ja Vesan taitavissa käsissä, valmistuu puusta yksilöllisiä, koristeellisia käyttöesineitä.
Toimipaikka Sarilla ja Vesalla on Sääksmäellä, mutta turuilta ja toreilta heidät myös hyvin tavoittaa.


Seppä Tervarauta
Nokimusta seppä, Sepän Akka ja pikkuinen tyttö kiertävät Suomea komean viikinkitelttansa, ahjonsa ja muiden kilkkeittensä kanssa. Mukana on useimmiten myös Korppi koiransa kanssa.
Jos olet tähän kokoonpanoon kerran törmännyt, todennäköisesti muistat sen.

PL-Tuote
Untuvan pehmeitä lampaannahkarukkasia - tai kinthaita - niinkuin valmistajat itse sanovat. Ei muuten sormet palele näissä rukkasissa!
PL-Tuotteessa, pohjanmaalla, valmistuu rukkasten lisäksi myös töppösiä ja liivejä.
Meidän keikkakuvissa näkyvä Tommin supinkarvaliivi on PL-Tuotteen tekosia.
Ja ne hyljerukkaset on ihan älyttömän hienot ja lämpimät.
Kiitos Pasi ja Hessu!

Tässä linkkejä asiansa osaavien tapahtumajärjestäjien ja muiden yhteistyökumppaneiden sivuille;

Tupaswilla
Hienot puitteet tapahtumille löytyy keskeltä Laukaalaista metsää.
Tupaswillan osaavana isäntänä Juhani Kukko Kauppinen.
Suosittelemme savusaunan lämpimästi!



Palaa tästä takaisin Vaskikorun etusivulle .