|
Joukko kotihaltijoita laskeutumassa alas risukasaa. Mukana myös pari uhrieläintä. |
|
Kotihaltijat Nämä puiset kotihaltijat on tehty yksitellen ja siksi jokainen niistä on oma yksilönsä. Jos haluat tällaisen haltijan itsellesi, otan toiveesi sen luonteesta huomioon, mutta lopputulos on aina minun ja haltijan yhteinen näkemys sen olemuksesta. Ja koska minun tai haltiainkaan aika ei ole ilmaista, jodun veloittamaan haltijan muotoilemisesta. Tällaisen 15-25 cm haltijan tekemisestä veloitan 35 €. |
|
Haltijapari Kaksi tilauksesta, häälahjaksi veistettyä haltijaa. Nämä kaksi on tehty samasta puusta ja pariksi toinen toisilleen. Nämä eivät viihdy yksinään, vaan haluavat olla rinnakkain ja siksi niiden yhteen kuuluvat kädet ovat kutistuneet toisia lyhyemmiksi. Tästä pääset haltijaparin tarinaan. |
|
Uhrieläimet En tiedä, mutta taika saattaa toimia vielä tänäkin päivänä, kannattaa siis harkita tarkoin, ennenkuin päättää hankkia uhrieläimen. Olen kuullut tapauksesta, jossa perheeseen on kuin onkin pienen puisen koiran jälkeen ilmestynyt ihan oikea talonvahti. Ristikettu laistaa tästä vastuusta ja päin vastoin veloittaa uhrieläimen veistämisestä 18 €/kpl. Uhrieläimen koko on n. 8 senttiä suuntaansa. Tietenkin vähän elukasta riippuen. |
|
Karhu ja Piisami 18 € / kpl |